Sound Supreme tuottaa ääntä kaikkialle mihin sitä tarvitset!

Televisioon, radioon, nettiin, videoihin...


Koko paketti käsikirjoituksesta spiikkaukseen, äänisuunnittelusta musiikin säveltämiseen täydellä tyytyväisyystakuulla.

Olen tehnyt mainosprojekteja, musiikkia ja äänituotantoja eri toimialoille yli kymmenen vuoden ajan. Tuotantooni luottavat esimerkiksi seuraavat yritykset ja tuotannot: Subaru, RAY, KoneCranes, Ruukki, Putous -show, S-Ryhmä, Oikotie, Lähivakuutus, Voglia, Lemminkäinen Talo, Vain Elämää

Olen tehnyt äänituotannon myös yli 100 artistille ja bändille. Kultalevymyynteihin ovat yltäneet mm. Mokoma ja Stam1na. Kaksi tuottamaani levyä on palkittu Emma-pystein (Matti Esko ja Stam1na).

Ruukki Voglia Konecranes Lähivakuutus Oikotie S-Ryhmä Subaru Vain Elämää

Hinnasto


Huomioin yksilöllisen tarpeesi jokaisessa tuotannossa. Tässä kuitenkin pari suosituinta pakettia, joilla suurin osa pääsee yleensä liikkeelle.

Perus Mainospaketti

  • Äänituotanto haluamaasi mainokseen.
  • Käsikirjoitus tulee asiakkaalta valmiina.
  • Rojaltivapaat katalogimusiikit. Ei erillistä musiikin sävellystä.
  • Ääretön määrä korjauskierroksia ja 100% tyytyväisyystakuu. Olet tyytyväinen tai rahat takaisin.
Valtakunnallinen 440 € + alv 24%
Paikallinen 220 € + alv 24%

Supreme Mainospaketti

  • Äänituotanto haluamaasi mainokseen tai kokonaisuuteen.
  • Sound Supreme suunnittelee ja tekee käsikirjoituksen.
  • Tarvittaessa räätälöity ja juuri tätä mainosta varten sävelletty musiikki.
  • Ääretön määrä korjauskierroksia ja 100% tyytyväisyystakuu. Olet tyytyväinen tai rahat takaisin.

Mitä saat Sound Supremen mainospaketeista?


Perus Mainospaketti sopii kokemukseni mukaan hyvin suurimpaan osaan tuotantoja. Perusäänituotanto käsikirjoituksesi tai ideasi mukaan. Valmiina pakettina. Tämä on tällä hetkellä suosituin vaihtoehto. Ehkä siksi, että se sopii myös kiireellisiin aikatauluihin ja budjetissa on helppo pysyä. Hinta on kiinteä, joten sitä ei tarvitse arpoa.

Supreme Mainospaketti ja erikseen määritettävät projektit tulevat sitten kun haluat isompia juttuja ja enemmän räätälöintejä. Monet aloittavat Perus Mainospaketilla ja siirtyvät Supreme Mainospaketteihin. Testaaminen on yksi mainonnan kulmakivistä ja Perus Mainospaketti soveltuu siihen hyvin.

Spiikkerit, laulajat ja soittajat hoituvat kaikissa projekteissa tarvittaessa Sound Supremen kautta ja ne sisältyvät sovittuun hintaan. Myös aikataulut ja langat ovat yksissä käsissä, jolloin muutokset ja korjaukset ovat nopeita. Sinun ei tarvitse käyttää aikaa välikäsien kanssa.

Molempiin paketteihin sisältyy katalogimusiikit. Näistä ei tule erillistä rojaltimaksua. Katalogien kautta saat nopeasti käytettävissä olevat perusmusiikit. Kokemukseni mukaan katalogi-musiikki voi olla aika geneeristä, mutta ajaa silti useimmiten asiansa järkevillä kustannuksilla.

Jos haluat jotain uutta ja juuri sinulle tehtyä sävellystä, niin se hoituu esimerkiksi Supreme Mainospaketin kautta.

Asiakkaiden kokemuksia


Anna Hallenberg
Tv-tuottaja, ohjaaja (mm. Putous, Mitä tuli tehtyä, Enbuske Linnanahde Crew, Yle tv-uutiset)

"Olen tuottajana tilannut Sound Supremelta ja Janne Saksalta ohjelmiin spiikkauksia (mm. Putouksen tunnusspiikit). Homma on sujunut aina täydellisesti, vaikka aikataulut ohjelmien kanssa ovat välillä todella tiukkoja. Olemme aina saaneet juuri sitä mitä olemme tilanneet, käyttövalmiina ja nopeasti. Suosittelen lämpimästi!"

Timo Pietilä
Toimitusjohtaja, Mainostoimisto Precis

"Olemme tehneet yhteistyötä useita vuosia ja teemme jatkossakin. Syy on yksinkertaisesti se, että homma sujuu. Aikataulut pitävät ja laatu on hyvä. Arvostamme myös palvelun laaja-alaisuutta eli saamme kaiken ääneen liittyvän yhdestä paikasta on se sitten puhetta tai musiikkia. Kaupan päälle on usein tullut neuvot ja konsultaatio siitä, miten äänihomma kannattaa hoitaa."

Tuomo Saikkonen
Sony Music, Sakara Records, Mokoma

"Olemme tehneet Sound Supremen ja Janne Saksan kanssa menestyksekästä yhteistyötä jo 15 vuoden ajan. Homma toimii kerta toisensa jälkeen ja työn tuloksia kelpaa esitellä rinta rottingilla."

Hiili Hiilesmaa
Tuottaja (HIM, Apocalyptica, Don Huonot...)

"Janne Saksa ja Sound Supreme on maan luotettavimpia yhteistyökumppaneita. Olen tehnyt monenlaisten tyypien ja firmojen kanssa duunia..."

Ääninäytteet



Jannen spiikkejä ja äänituotantoja

Tunnus- ja taustamusiikkeja

Ota yhteyttä!


Janne Saksa